Suomessa on satojatuhansia järviä ja pitkä rannikko. Vesi on lähellä lähes kaikkialla, ja siksi uimataito on täällä turvallisuustaito eikä pelkkä harrastus.
Uimataidosta puhuttaessa ongelma on kuitenkin se, ettei sanalla ole arkikielessä selvää sisältöä. Moni sanoo osaavansa uida tarkoittaessaan, että pysyy pinnalla muutaman metrin ajan.
Mitä uimataito tarkoittaa virallisesti
Pohjoismaisen uimataidon määritelmän mukaan uimataitoinen henkilö pystyy uimaan 200 metriä yhtäjaksoisesti, josta 50 metriä selällään. Määritelmään kuuluu lisäksi, että uimari menee veteen syvästä päästä.
Määritelmä ei ole mielivaltainen. Matka on valittu niin, että se vastaa suunnilleen sitä, mitä hätätilanteessa voidaan tarvita: kyky pysyä pinnalla ja liikkua rantaan päin silloinkin, kun apua ei ole heti saatavilla. Selkäuinnin osuus on mukana, koska se on asento, jossa hengittäminen onnistuu ja voimia voi säästää.
200 metriä yhtäjaksoisesti, josta 50 metriä selällään. Jos matka katkeaa, uimataito ei täytä määritelmää – vaikka vedessä pysyisikin.
Miksi taidon yliarviointi on vaarallista
Altaassa pärjäävä uimari kohtaa luonnonvedessä useita tekijöitä, joita altaassa ei ole:
- Ei pohjaa eikä reunaa. Altaassa lepotauon voi pitää koska tahansa. Järvellä sitä mahdollisuutta ei ole.
- Kylmä vesi. Kylmä heikentää lihasten toimintaa nopeasti ja voi aiheuttaa hengityksen hallinnan menetyksen heti veteen jouduttaessa.
- Aallokko ja tuuli. Hengittäminen vaikeutuu, kun aalto osuu kasvoihin väärällä hetkellä.
- Ei näkyvyyttä eikä viivaa. Suunnan pitäminen vaatii pään nostamista, mikä kuluttaa voimia ja hidastaa.
- Vaatteet. Veteen joudutaan yleensä vaatteet päällä, mikä lisää painoa ja vastusta merkittävästi.
Tämän vuoksi altaassa mitattu 200 metriä ei automaattisesti tarkoita samaa matkaa avovedessä. Se on kuitenkin paras saatavilla oleva mittari, ja sen saavuttaminen on realistinen tavoite kenelle tahansa terveelle aikuiselle.
Aikuisten uimataito jää usein mittaamatta
Lasten uimataitoa seurataan Suomessa säännöllisesti: kuudesluokkalaisten uimataitoa on tutkittu toistuvasti, ja peruskoulun opetussuunnitelmaan kuuluu uimaopetusta.
Aikuisista vastaavaa systemaattista seurantaa ei ole samassa laajuudessa. Kun uimataito ei kehity peruskoulun jälkeen tai kun se heikkenee pitkän tauon aikana, sitä ei mittaa kukaan. Moni huomaa tilanteen vasta ollessaan veneessä, laiturilla tai lastensa kanssa rannalla.
Uimataidottomuus aikuisena on yleisempää kuin luullaan
Kokemuksemme mukaan yleisin este aikuisen uimaopetukselle ei ole aika eikä hinta, vaan häpeä. Moni olettaa olevansa harvinainen poikkeus. He eivät ole.
Syitä uimataidottomuuteen on monia: lapsuuden uimakoulu jäi väliin, veteen liittyy ikävä kokemus, koulun uimaopetus ohitettiin, tai uimataito on aikanaan opittu mutta unohtunut vuosikymmenten aikana. Mikään näistä ei ole harvinainen.
Uimataidon voi hankkia missä iässä tahansa
Uimataidon oppimiselle ei ole yläikärajaa. Aikuisen oppiminen etenee usein jopa nopeammin kuin lapsen, koska aikuinen ymmärtää ohjeet ja pystyy harjoittelemaan tietoisesti sen sijaan, että vain matkisi.
Suurin este on lähes aina vesijännitys, ei fyysinen kyky. Jännityksen purkaminen vaatii rauhallisen ympäristön ja sen, ettei ketään pakoteta etenemään nopeammin kuin tuntuu turvalliselta. Siksi suosittelemme alkeisiin omaa rataa, jossa altaassa ei ole muita.
Näin testaat oman uimataitosi turvallisesti
Testaa uimataito uimahallissa, ei luonnonvedessä. Ui 200 metriä rauhallisella vauhdilla ilman pysähdyksiä tai pohjaan koskemista, ja sisällytä matkaan 50 metriä selkäuintia.
Jos matka katkeaa, se kertoo yleensä hengitystekniikasta eikä kunnosta. Sivuhengityksen korjaaminen on tavallisin yksittäinen asia, joka pidentää matkan moninkertaiseksi. Lue siitä lisää artikkelista vapaauinnin tekniikan kehittäminen.
Jos haluat apua, varaa yksityisopetus. Kartoitamme ensimmäisellä kerralla lähtötasosi ja rakennamme sen pohjalta polun kohti turvallista uimataitoa.